Luotettavuus ratkaisi rototiltin valinnassa

30 maaliskuuta

Hunttala Oy urakoi tela-alustaisella Doosan 235 –kaivukoneella pääkaupunkiseudulla ja Uudenmaan alueella lähinnä erilaisissa kunnallistekniikan projekteissa.

 SMP_FB-Twitter -Linked In _Fi -03

Pulkkilalaisella Matti Simolalla on pitkä kokemus maarakennustöistä.

 

- Olin koneenkuljettajana lähes 30 vuotta ”Konevuoren korkeakoulussa” kunnes neljä vuotta sitten päätin lähteä yrittäjäksi. Hankin silloin RealMachineryltä Doosan 235 –koneen mikä varusteltiin SMP ST28 –rototiltillä. Olen ollut siihen todella tyytyväinen joten kun koneenvaihto tuli ajankohtaiseksi niin halusin uuteen Doosaniin jälleen SMP ST28 S70/70 –tiltin missä on nyt lisäksi myös SMP kouramoduuli, mikä on kätevä esimerkiksi kivetystöissä sekä putki- ja viemäriasennuksissa., kertoilee Simola. 

 

Tärkein rototiltin valintakriteeri oli Simolalle luotettavuus:

 

- Aiempi SMP pelasi ongelmitta ja koko aikana siihen vaihdettiin vain yksi pyöritysanturi. Muuten on pärjätty perushuolloilla joiden tarve on SMP:ssä vähäinen kun kääntäjääkään ei tarvitse rasvailla. Ja SMP:n asiakaspalvelu pelaa varaosien lisäksi muutenkin hyvin.

 

Myös helppokäyttöisyys ja tarkkuus ovat SMP:n vakio-ominaisuuksia.

 

- Työlaitteiden vaihto on helppoa ja jo ensimmäisessä tiltissä oli kallistusautomatiikka mikä on loistava ominaisuus. Se on yhdistetty koneen 3D-järjestelmään joten kun katsoo vain koron kohdalleen niin automatiikka pitää kallistuksen oikeassa suhteessa 3D-malliin eikä tilttiä tarvitse itse kallistella. Näin päästään todella tarkkaan työjälkeen, sanoo Simola.

SMP_FB-Twitter -Linked In _Fi -01

Takaisin